Mantereen kylät

Viipurinlahden puoleisella rannalla sijaitsivat: Römpötti, Makslahti, Hoikkala, Kurkela, Kiiskilä ja Vatnuori.

 

Makslahti 

Makslahti oli Koiviston kylistä asukasluvultaan suurin, mutta pinta-alaltaan toiseksi suurin kylä. Siellä oli ennen talvisotaa 1557 asukasta ja 315 taloa. Kylän osia olivat: Rousku, Römpötti, Vanha Makslahti, Ilmasti ja Hoikkala. Tämän suuren kylän osista käsitettiin omiksi kylikseen Römpötti sekä Hoikkala. Makslahti sijaitsi Koiviston kunnan Viipurinlahden puoleisella rannalla ja sen rajanaapurina oli pohjoisessa Johannes. Suurin osa taloista oli rakennettu rannan läheisyyteen ja kylä oli noin 8 kilometrin pituinen. Kylän halki ja osittain lähellä rantaa kulki Viipurin - Koiviston maantie. Vähän kauempana kulki rautatie, joka valmistui vuonna 1924. Kylän alueella olivat Makslahden aseman lisäksi Lietteenmäen, Kuusanojan ja Lähteenmäen seisakkeet. 1930-luvun pulavuosina maantie siirrettiin työttömyystöinä rautatien itäpuolelle.

 

Makslahden pääelinkeinoina voidaan pitää maanviljelystä ja karjanhoitoa.

Maatalouden kehittäminen aloitettiin heti 1920-luvun alussa. Perustettiin Makslahden Sonniosuuskunta, liityttiin Rautasella perustettuun karjantarkastusyhdistykseen ja Maidonmyyntiosuuskuntaan. Suurin osa maidosta lähetettiin junalla Viipuriin Valiolle. Perunaa ja juurikasveja viljeltiin yli oman tarpeen ja niitä markkinoitiin Viipuriin sekä Koiviston torille. Myös vehnän ja rukiin viljely lisääntyi, ja viimeisinä vuosina alettiin tehdä perunan ja sokerijuurikkaan viljelysopimuksia tehtaitten kanssa.

 

Kylän pohjoisosan suojaista luonnonsatamaa käytettiin vähäisessä määrin lastaus- ja satamapaikkana jo ennen I. maailmansotaa. Rautatieyhteyden valmistuttua vuoden 1924 lopulla kylässä tapahtui raju muutos. Römpötin kylä kasvoi muutamassa vuodessa rauhallisesta noin 30 taloa käsittävästä maalaiskylästä lähes 200 taloa käsittäväksi taajamaksi, joka oli kesäisin vilkas satamapaikka. Römpötistä tuli kylän keskus (ks. Römpötin kylä).

 

Koiviston pitäjän toinen kansakoulu perustettiin vuonna 1887 Makslahteen. Tuohon aikaan Makslahden  koulupiiriin kuuluivat myös Kurkelan ja Rautasen kylät. Koulutalo peruskorjattiin 30-luvun puolivälissä ja silloin aloitti myös alakansakoulu toimintansa. Makslahden nuorisoseura Siemen perustettiin vuonna 1896 ja sillä oli oma nuorisoseurantalo. Kylässä toimivat myös marttayhdistys, maatalouskerho, Lotta Svärd -kyläosasto, pari laulukuoroa sekä erittäin aktiivisesti toimiva suojeluskunta, jolla oli oma ampumarata. Ampuma- ja urheilukilpailuja järjestettiin usein.

 

Kalastusta ei enää voitu harjoittaa sataman lähistöllä, ja sen vuoksi taloille maksettiin korvauksena sataman haitoista ns. vesirahoja, joita jaettiin kerran vuodessa. Satama toi kylän asukkaille monipuoliset palvelut.

 

Hoikkala

Hoikkala ja Ilmasti olivat aikojen kuluessa kasvaneet kiinni toisiinsa, niin että rajaa oli vaikea erottaa. Usein puhuttiin vain Hoikkalasta. Joskus myös Lähteenmäki ja Lukkari mainittiin omiksi kylänosikseen. Hoikkalassa oli ennen sotia 52 taloa, joista noin puolessa asui Hoikkala-niminen perhe. Asutus oli keskittynyt pääasiassa rantaa myötäilevän kylätien varteen. Pellot olivat monesti talojen ja rannan välissä.

Sekä juna- että linja-autoyhteydet kauppalaan ja Viipuriin olivat hyvät. Lähteenmäen seisakkeelta pääsi junalla Viipuriin noin tunnissa. Posti tuli sinne ja kukin talo vuorollaan nouti sieltä sanomalehdet ja jakoi ne talojen postilaatikoihin. Vasta talvisodan jälkeen kylään saatiin oma postinkuljettaja, joka jakoi myös arvopostin.

 

Maanviljelystä ja karjanhoitoa harjoitettiin, tosin tilat olivat melko pieniä. Karja kulki kesäisin vapaana metsissä. Monet taloista kuuluivat Makslahden Seutujen Maidonmyyntiosuuskuntaan, ja maito toimitettiin Römpötille, jossa oli maidon vastaanottoasema. Maataloustuotteita, puutarhamarjoja, sieniä ja metsämarjoja myytiin Römpötillä sekä Koiviston ja Viipurin toreilla. Hevosten kasvatus oli myös tuottoisaa.

Merenkulkuun liittyvät ammatit olivat kylässä hyvin edustettuina. Kalastajat myivät osan saaliistaan kotikylään ja lähikyliin ja osa vietiin Viipuriin. Satama antoi työtä monille kesäaikaan.

 

Vaikka Hoikkala kuuluin virallisesti Makslahteen, sillä oli paljon yhteistä Kurkelan kylän kanssa. Kylillä oli mm. yhteinen Kurkela-Hoikkalan koulupiiri, jonka kansakoulu oli Hoikkalassa. Kyläläiset kuuluivat myös Kurkelan nuorisoseuraan, ja nuorisoseurantalo sijaitsi Hoikkalassa. Koulupiiri perustettiin vuonna 1903 ja siihen kuuluivat myös Hoikkalan ja Ilmastin kylänosat Makslahden kylästä. Alakansakoulun toiminta alkoi vuonna 1934.

 

Koulupiirin alueelle perustettiin vuonna 1908 Kurkelan nuorisoseura Jyvä, ja vuonna 1929 sille valmistui suojeluskunnan ja Lotta Svärd -kyläosaston kanssa yhteinen seurantalo Hoikkalaan. Nuorisoseuralla oli 400 nidettä käsittävä kirjasto, se järjesti erilaisia opintopiirejä sekä esitti koko illan kestäviä näytelmiä. Usein annettiin vierailunäytäntöjä myös naapurikylissä. Nuorisoseuralla oli aiemmin oma tanssilava Mäenlammilla, ja siellä poltettiin myös juhannuskokko. Lava purettiin joskus 1930-luvulla.

 

Talon yhteydessä oli urheilukenttä, ja nuorisoseuran toiminnassa urheilu näytteli suurta osaa. Suojeluskuntatoiminta oli erittäin aktiivista, ja viestihiihdossa saavutettiin jopa Suomen mestaruus. Martat järjestivät erilaisia kotitalouteen liittyviä kursseja. Myös Lotta-järjestössä toimiminen kuului kylien naisten harrastuksiin.

 

Kurkela

Kurkela sijaitsi Makslahdesta luoteeseen Hoikkalan naapurissa. Siellä oli ennen sotia 46 taloa ja 207 asukasta, monien sukunimi oli Kurki. Kylän talot oli rakennettu Makslahdesta Kiiskilään johtavan tien varteen, sen molemmin puolin. Pellot olivat maantien ja meren välisellä alueella. Kurkelan kylään kuului kaunis Sinisaari, jossa on perimätiedon mukaan kauan sitten sijainnut kappeli ja hautausmaa.

 

Lietteenniemessä oli matkustajalaiva Louhen lähtöpaikka ja sillä pääsi päivittäin Viipuriin ja takaisin. Kurkelassa oli myös lastaustoimintaa: Lietteenniemen laiturilta lastattiin laivoihin pyöreätä puutavaraa ja halkoja. Vallunniemen rannassa ja Korkeussaaren päässä lastattiin rediltä etupäässä kylän omista metsistä peräisin olevia tukkeja sekä pinotavaraa. Purjelaivoihin tarvittavia suuria mastopuita löytyi kylän metsistä vielä 1930-luvun lopulla.

Maatalous ja merenkulku olivat kurkelalaisten tavallisia ammattialoja. Sivuelinkeinona oli joillakin myös kalastus, jota harjoitti kesällä kaksi nuottakuntaa ja talvisin yksi nuottakunta. Kesäaikaan löytyi Makslahden satamasta monelle miehelle joko vakinaista tai tilapäistä työtä. Laivureita ja merikapteeneja oli kaikissa Kurki-suvun sukuhaaroissa.

 

Myös kaupankäynti on jo vanhaa perua: Kurkelan Kupetsanmäellä on Yrjö Matinpoika Kurki pitänyt kauppaa jo 1700-luvun lopulla ja sitten hänen jälkipolvensa usean vuosikymmenen ajan. Kurkelassa toimi 1900-luvun alkupuolella perustettu Makslahden Osuuskaupan sivumyymälä. Kylän pohjoispäässä  sijaitsi Myllyoja, johon oli rakennettu raamisaha ja mylly sekä pärehöylä. Ne toimivat yleensä höyryvoimalla, joskus keväisin niille oli vesivoimaakin oli riittävästi. Sahatavaraa ja päreitä valmistettiin aiemmin vientiinkin. Lastauspaikkana oli sahan oma laituri, johon tuotteet vietiin kiskoja pitkin kulkevilla vaunuilla.

 

Posti haettiin Lähteenmäen seisakkeelta, ja postinkantaja jakoi lehdet ja kirjeet postilaatikoihin. Arvoposti piti noutaa Makslahden postitoimistosta. Maatalouskerhotoiminta oli vilkasta. Monet maanviljelijät olivat Koiviston Maamiesseuran tai Makslahden Osuuskassan jäseniä.

 

Kiiskilä

Kiiskilä sijaitsi Koiviston niemen koillisrannalla ja sitä vastapäätä oli Revonsaari, joka kuului Johannekseen. Kylän ohi kulki 7 metriä syvä laivaväylä Makslahden satamaan. Kylän osat olivat: Siikapaasi, Kirpunkylä Keskikylä ja Mäenkylä. Kiiskilässä oli ennen sotia 77 taloa ja yhteensä 367 asukasta. Kuten muissakin rantakylissä Kiiskilässäkin olivat mereen liittyvät ammatit tavallisia.

 

Koska maanviljelys ei tuottanut tarpeellista toimeentuloa, niin lisätuloja hankittiin mereltä ja merestä. Kylässä oli jo kauan harjoitettu veneen- ja laivanrakennusta, purjehdittu omilla ja vieraan laivoilla sekä kotimaan vesillä että kaukana ulkomailla.

 

Puulaivojen aikakaudella Kiiskilässä oli laivanvarustajia sekä laivanrakentajia. Kerrotaan, että joka kolmannella Kiiskilän isännällä oli pää- tai sivuammatti, joka liittyi merenkulkuun. Myöhemmin iso joukko miehiä kävi kesäisin lastaustöissä Makslahden ja Uuraan satamissa. Myös oman kylän rannassa lastattiin onkariin pyöreää puutavaraa. 1930-luvulla kylässä oli vielä 8 nuottakuntaa ja niillä oli yhteensä 18 apajapaikkaa, joten kalastus oli ilmeisen tärkeä elinkeino.

 

Kurkelasta Härkälään kulkeva maantie kulki osittain Kiiskilän kylän halki. Siitä erkani kylän länsipuolella Vatnuoriin johtava tie, jota kutsuttiin Taivaantieksi. Vatnuorin postinkantaja toi postin arkipäivisin osuuskaupalle, joka toimi postin jakopaikkana. Kyseessä oli Härkälän Osuuskaupan sivumyymälä, joka oli avattu Kiiskilässä vuonna 1915.

 

Kyläniemessä oli laivalaituri, jossa yöpyi Viipuriin liikennöivä matkustajalaiva Louhi. Kyläniemi oli aikoinaan toiminut laiva- ja veneveistämönä. Toinen laituri sijaitsi Siikapaadenniemellä, ja sen omisti puolustuslaitos. Sitä käytettiin Härkälän linnakkeen huoltolaiturina.

Kiiskilään perustettiin oma kansakoulu vuonna 1908, sitä ennen lapset kävivät koulua Härkälässä, johon oli matkaa nelisen kilometriä. Oma koulutalo valmistui 1911 ja alakansakoulu saatiin vuonna 1934. Koululla kokoontui mm. Merimieslähetyksen ompeluseura ja samaan aikaan pidettiin kuoroharjoitukset. Koululla pidettiin myös hartaustilaisuuksia. Kylän raittiusseuralla oli paljon toimintaa. Sillä oli sekakuoro, soitinyhtye ja opintokerho sekä kirjasto. Vuonna 1907 perustettu työväenyhdistys omisti oman talon ja yhdistys toimi erittäin vilkkaasti kansalaissotaan asti. Punakaartin lakkauttamisen jälkeen toiminta laantui ja työväentalo otettiin koko kylän yhteiseen käyttöön. Nuorisoseura Säde järjesti kesäjuhlia ja sen piirissä oli opintokerho ja urheiluharrastusta. Nuorisoseuran toiminta hiljeni 20-luvun lopulla, mutta 30-luvun jälkipuoliskolla se oli taas vireää: harjoiteltiin näytelmiä, joita esitettiin iltamissa työväentalolla. Myös Kiiskilän suojeluskunnan kyläosaston, marttayhdistyksen sekä maatalouskerhon toiminta oli vilkasta.

 

Vatnuori

Vatnuorin kylä sijaitsi Koiviston niemen pohjoiskärjessä ja sitä ympäröi kolmelta suunnalta meri. Kyläyhteisö muodostui viidestä kylänosasta: eteläisimpänä, niemen itärannalla sijaitsi Kaaliala ja siitä pohjoiseen, niemen kapeimmalla kohdalla oli Körinkylä. Köristä länteen, Koiviston salmen puolella oli Maisala. Edelleen pohjoiseen mentäessä oli niemen itärannalla Vatnuori, ja niemen kärjessä sijaitsi Pullinniemi.

 

Kylän länsiranta oli kivistä, meri oli vuosisatojen kuluessa huuhtonut pois hiekan. Itärannalla sen sijaan hiekkaa piisasi: ranta oli matalaa hiekkarantaa Kaalialasta niemen nokkaan asti. Vatnuorin kylän maasto oli alavaa, hiekkakankaalla kasvoi petäjiä. Siellä täällä oli myös lehtoja ja lähteitä. Kylän alueella oli yksi järvi, Suurjärvi nimeltään. Sen pituus oli 1250 metriä ja suurin leveys 280 metriä . Lähistöllä oli 150 metriä pitkä Pullinlampi, sekä kolme suota. Kallioperää ei ollut missään näkyvissä. Peltoa kylän pinta-alasta oli vain 14 %.

 

Maatalouden kehittämiseksi kylään perustettiin 1930-luvun alussa Koiviston maamiesseuran Vatnuorin piiri sekä vähän myöhemmin sonniosuuskunta. Kuitenkin vain perunaa ja juurikasveja kasvatettiin yli oman tarpeen, ja ne vietiin laivalla Uuraaseen ja Viipuriin. Myyntiin riitti myös voita sekä lihaa. Viipuriin vietiin myytäväksi myös metsän antimia: metsämarjoja, sieniä ja muurahaisenmunia.

 

Kylän pääelinkeinoja olivat merenkulku, puutavaran lastaustyöt ja kalastus. Merimiesammatit olivat suosittuja. Kymmenittäin miehiä kävi kesäisin satamatöissä Uuraassa. Kalastusta harjoitti talvisin 13 nuottakuntaa, kesäisin pyynti oli vähäisempää. Myös kalat myytiin Viipuriin tai Uuraaseen. Kylässä oli lisäksi eri alojen käsityöläisiä sekä kaksi kotitarvemyllyä ja pärehöylää.

 

Vatnuorin Osuuskauppa oli perustettu vuonna 1908 ja sen sivumyymälä Kaalialaan vuonna 1934. Osuuskauppojen lisäksi Vatnuorissa oli myös yksityinen sekatavarakauppa.  Kummallakin osuuskaupalla oli rannassa pitkä laivalaituri: Vatnuorin laituri oli lähes 190 metriä pitkä ja Kaalialan laituri oli sitäkin pidempi. Kylästä pääsi laivalla joka aamu Uuraaseen ja Viipuriin ja illalla takaisin. Yhteydet meritse itään päin olivat kehittyneet ensin ja vasta sitten maayhteydet Koiviston kirkonkylään ja kauppalaan. Kylän oma postinkuljettaja haki postin kauppalasta joka arkipäivä. Hän kulki joko hevosella, polkupyörällä tai myöhempinä aikoina myös autolla. Samalla reissulla hän hoiti kyläläisten asioita ja jakoi tullessaan kaikkien tien varrella olevien kylien postin.

 

Vatnuorin kansakoulu perustettiin vuonna 1904 ja oma koulutalo valmistui vuoden päästä Körille. Alakansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1929. Nuorisoseuratoiminta kylässä alkoi vuonna 1905 ja oma nuorisoseurantalo Körille valmistui 1922. Liikunta, urheilu ja näytelmäkerhotoiminta sekä iltamat kuuluivat nuorisoseuran ohjelmaan. Työväenyhdistys toimi Vatnuorissa muutaman vuoden, toiminta loppui vuonna 1923. Suojeluskunta, Lotta Svärd -järjestö, marttayhdistys, raittiusseura, maatalouskerho ja Vatnuorin VPK olivat muita merkittäviä yhdistyksiä kylässä. 1930-luvulla rakensi Koiviston maamiesseuran Vatnuorin piiri Kaalialaan tanssilavan, tämä Lemmenlaani oli suosittu huvittelupaikka.

 

Härkälä

Härkälän kylä sijaitsi Koiviston niemessä kymmenisen kilometriä kauppalasta luoteeseen Koiviston salmen rannalla. Asutus oli sijoittunut rantaviivaa seurailevan Vatnuoriin johtavan tien molemmin puolin. Kylän nimi mainitaan jo vuonna 1572 maakirjassa olevassa Koiviston kyläluettelossa. Talojen nimiä olivat: Karvala, Villala, Hilska, Pönni ja Iitti. Asukkaita Härkälässä oli kesällä 1939 yhteensä 305 henkeä.

 

Kalastus oli erittäin tärkeä elinkeino. Kesällä vedettiin rantanuottaa ja talvella ”väännettiin vorottia” tai harjoitettiin ulkomerellä putkakalastusta. Maanviljelys oli vähäistä pienistä ja kivisistä pelloista johtuen, mutta peruna ja vihannekset kasvoivat hyvin hiekkaisessa maassa, ja niitä sekä metsämarjoja myytiin läheiseen kauppalaan.

 

Merenkulku eri muodoissaan tarjosi runsaasti työmahdollisuuksia: laivanrakennus, puutavaran lastaus sekä kaupankäynti. Usealla kylän isännistä oli Itämeren laivurin paperit taskussaan. Pietarin kauppa kukoisti ennen rajan sulkeutumista. Rannoilta laivattiin suuria määriä kiviä Pietariin. Vielä 30-luvulla kylästä vietiin jaaloilla halkoja pääasiassa Helsinkiin.

 

Härkälään perustettiin kansakoulu jo vuonna 1889. Härkälän koulupiiriin luettiin myös pieni Putuksen kylä, joka sijaitsi Härkälästä etelään, ja varsinaisesti luettiin Mannolan kylään kuuluvaksi. Putuksella harrastettiin puutarhatuotteiden viljelyä ja tuotteet toimitettiin kauppalan torille tai Viipuriin. Kalastus ja merenkulun ammatit olivat tavallisia ansaitsemiskeinoja. Liikemiehiä ja laivaosuuksien omistajiakin oli kyläläisten joukossa.

Härkälän Osuuskauppa perustettiin vuonna 1907, ja sillä oli sivumyymälä Putuksella, Kiiskilässä sekä Revonsaaren Pukinkylässä. Härkälässä oli myös puhelinkeskus, josta oli linjat Kiiskilään ja Vatnuoriin. Vatnuorin postinkuljettaja toi ja myös vei Härkälän postin joka arkipäivä.

Härkälän nuorisoseura Yritys perustettiin vuonna 1902 ja oma talo valmistui vuonna 1926. Toiminta oli vilkasta: oli laulukuoroa, näytelmäkerhoa, iltamia ja retkiä. Usein nuorisoseura järjesti urheilukilpailuja yhdessä Kiiskilän urheiluseuran kanssa.

 

Merimieslähetystyö oli kyläläisille läheistä. Varoja toimintaan kerättiin pitämällä ompeluseuroja ja myyjäisiä. Marttayhdistys järjesti kylässä keitto- ja kutomakursseja, ja maatalouskerhotyö oli suosittua. Kerhopalsta oli melkein jokaisella lapsella.

 

Härkälän kylän pohjoisosassa sijaitsi Härkälän linnake. Sen olivat rakentaneet venäläiset ennen I. maailmansotaa. Patterin takana oli puinen tulenjohtotorni ja rannassa oli valonheitinasema konehuoneineen. Kasarmina oli puurakennus, jossa oli kaksi suurta tupaa. 20- ja 30-luvuilla linnaketta käytettiin vartiolinnakkeena sekä asevelvollisten ja suojeluskuntalaisten koulutuspaikkana, jossa suoritettiin myös kovapanosammuntoja.

 

Mannola

Mannolan kylä sijaitsi Koiviston niemellä, Koiviston salmen rannalla noin viisi kilometriä kauppalasta pohjoiseen. Asutusta oli rannan tuntumassa kulkevan tien molemmin puolin. Ennen sotia Mannolassa oli noin 400 asukasta. Mannolaan luettiin virallisesti kuuluvaksi myös edellä mainittu pieni Putuksen kylä.

 

Mannolassakin pellot olivat pieniä, karjanhoito ja puutarhakasvien viljely kuitenkin olivat tuottoisia. Maitoa toimitettiin päivittäin osuuskaupalta hevoskyydillä kauppalaan. Sinne markkinoitiin myös puutarhatuotteita.

 

Miehet kävivät kesäisin lastaustöissä Koiviston satamassa, ja näin maataloustyöt jäivät monesti naisväen tehtäviksi. Talvella miesväki teki metsätöitä ja keväisin riitti pyöreän puutavaran kuorimista ja varastoimista rannoilla. Kalastusta harjoitettiin sekä kesällä että talvella. Kalat myytiin kauppalan torilla tai vietiin Viipuriin joko laivalla tai autolla. Koska kylässä ei ollut laituria, tavarat piti viedä veneillä laivaan.

 

Mannolan nuorista miehistä saattoi parisenkymmentä olla yht’aikaa seilaamassa kauppalaivoissa maailman merillä. Tästä suuresta merimiesten määrästä ehkä johtui se, että monet muuttivat Amerikkaan varsinkin vapaussodan jälkeisinä aikoina.

 

Mannolasta löytyi myös itsenäisiä yrittäjiä: kylässä oli neljä turkiseläintarhaa, joista suurimman omisti Koiviston ja sen lähikuntien ainoa eläinlääkäri. Siellä oli myös iso kauppapuutarha, useampia taksiautoilijoita sekä kalanvälitystä, rakennusurakointia, puutavarakauppaa ja laivanvarustusta harjoittavia miehiä sekä yksi yksityinen sekatavarakauppa. Toinen kauppa kylässä oli Osuusliike Torkkelin sivumyymälä. Vatnuorin postinkantaja huolehti myös Mannolan kylän postinkuljetuksesta.

 

Mannolan kansakoulupiiri perustettiin ja opetus aloitettiin vuonna 1903. Koulupiiriin kuuluivat myös Tervahartialan lapset. Koulutalon laajennus ja peruskorjaus tehtiin 30-luvun puolivälissä ja silloin kylään saatiin myös alakansakoulu.

 

Mannolaan oli vuonna 1903 perustettu nuorisoseura Aurankukka, jolle valmistui oma talo vuonna 1912. Talo oli ahkerassa käytössä. Marttayhdistys, maanviljelysseura, maito-osuuskunta ja sonniosuuskunta sekä maatalouskerho olivat muita Mannolassa toimivia yhdistyksiä.

Pesäpalloa pelattiin kesällä Mannolanniemellä, Sikapetäjikön kohdalla olevalla tasaisella nurmikentällä. Talvella hiihdettiin ja laskettiin mäkeä Laikonmäellä. Kesäisin se oli suosittu juhlapaikka.

 

Mannolan merisuojeluskunnan toimintaan osallistuivat kylän kaikki miehet sosiaalisesta asemasta riippumatta. Myös Lotta-järjestön kyläosasto toimi vilkkaasti. Putuksen kylässäkin suojeluskunta ja Lotat toimivat erittäin vilkkaasti. Talkoovoimin oli rakennettu ampumarata kylän metsään. Lotat toimivat poikien huoltojoukkoina.

 

Tervahartiala

Tervahartiala menetti noin puolet pinta-alastaan vuonna 1927, kun Koiviston kauppala perustettiin. Tällöin Tervahartialaan kuulunut Ahtialan kylänosa liitettiin perustettavaan kauppalaan. Jo vuoden 1706 jälkeen, kun Kirkkosaaressa sijainnut Koiviston kirkko poltettiin ja väliaikainen uusi kirkko rakennettiin mantereen puolelle, nimittäin Ahtialan kylänosaan kuuluvalle kauniille niemelle, alettiin Ahtialan kylänosaa kutsua kirkonkyläksi ja mainittua niemeä Kirkkoniemeksi.

 

Tervahartialan keskus sijaitsi noin kolmen kilometrin päässä kauppalasta. Kylä oli rakennettu kolmeen ryhmään: yläkylä sijaitsi noin kilometrin päässä rannasta peltojen välissä, keskikylä peltojen länsipuolella ja alakylä oli rannalla. Maantie kulki rannan läheisyydessä. Kylässä oli ennen sotia 169 asukasta.

Rannat olivat suureksi osaksi hienoa hiekkarantaa. Kylän etelärajalla, kauniin hiekkarannan äärellä sijaitsi Koiviston Merikylpylä. Kylän itäpuolella oli suureen suosioon päässyt harjanne, Suuret syrjät, jossa talvisin hiihdettiin ja laskettiin mäkeä.

 

Kyläläisten pääelinkeinona voidaan pitää maanviljelystä ja karjanhoitoa. Tuotteet myytiin läheiseen kauppalaan. Kalastusta harjoitti yksi nuottakunta ympäri vuoden. Merimiesammatit ja lastaustyöt työllistivät suuren joukon miehiä.

 

Tervahartialassa oli Osuusliike Torkkelin sivumyymälä, mutta ostoksia tehtiin myös kauppalassa. Vatnuorin postinkantaja toi kylään postin joka arkipäivä. Tervahartialan lapset kävivät koulua Mannolassa. Pienessä kylässä ei ollut omaa seuratoimintaa, vaan kuuluttiin Mannolassa ja kauppalassa toimiviin yhdistyksiin ja seuroihin. Suojeluskunnan ja Lotta-järjestön toiminnassa olivat monet mukana. Suojeluskunnan poikaosaston harjoituksissa käytiin kauppalassa ja pikkulotat harjoittelivat Mannolassa.

 

Penttilä

Pieni Penttilän kylä oli Koiviston salmen rannalla, kauppalasta viitisen kilometriä etelään. Salmen toisella puolella Koivusaaressa oli Saarenpään kylä. Penttilässä tiedetään olleen asutusta jo 1600-luvulla. Juuri ennen sotia siellä oli 166 asukasta ja 28 taloa, jotka sijaitsivat lähekkäin kyläkujasten varrella, kauppalasta Humaljoelle kulkevan tien eteläpuolella. Rautatie kauppalasta Humaljoelle ja sieltä edelleen Pietariin kulki maantien pohjoispuolella. Oma rautatieseisake kylään saatiin vuonna 1939.

 

Ranta oli paikoin kivikkoista, mutta oli myös hiekkaisia uimarantoja. Kylän leiripaikat tulivat aikoinaan monille koivistolaisille tutuiksi. Myös tsaari Nikolai II vieraili Penttilän rannassa vuonna 1907. Kylän alueella oli myös koivistolaisittain korkea kohta, Korvenkankaan harju oli 68,3 metriä merenpinnasta. Viljelyskelpoista maata oli vähän, mutta karjaa kasvatettiin ja vastalypsettyä maitoa toimitettiin aamuisin hevoskyydillä kauppalaan suoraan asiakkaille. Puutarhan ja kasvimaan tuotteita käytiin myymässä kauppalan torilla. Koiviston satama ja merimiesammatit työllistivät miehiä, ja kauppalan erilaiset palveluammatit olivat suosittuja.

 

Penttilässä toimi vapaaehtoinen palokunta, mutta muuhun järjestötoimintaan osallistuttiin kauppalassa toimivissa yhdistyksissä. Kylässä oli yksityinen sekatavarakauppa, johon myös posti tuotiin kauppalasta. Jokainen haki itse postinsa kaupalta. Penttilässä ei ollut omaa kansakoulua, useimmat lapset kävivät koulua Kotterlahdessa ja jotkut Humaljoella.

 

Humaljoki

Humaljoki oli pinta-alaltaan Koiviston suurin kylä. Se sijaitsi kunnan kaakkoisosassa Humaljoen lahden rannalla. Kylän pituus oli pohjois-eteläsuunnassa noin kahdeksan kilometriä ja lännestä itään noin viisi kilometriä. Kylänosia oli yhteensä 27: Mutamaa, Varsamäki, Turvikinmäki, Maantieristi, Kyytsenmäki, Soininmäki, Ratiamäki, Roimäki, Pöllönmäki, Jokela, Tuhkala, Alamäki, Rokanmäki, Hovimäki, Ylipuoli, Asemanseutu, Risukko, Kirjo-oja, Kellonalue, Niemenkylä, Kitula, Syrjälänmäki, Hentula, Kivikkomäki, Patterintie, Isonsuonreuna ja Pästyväinen. Ennen talvisotaa Humaljoella oli 246 taloa ja 1371 asukasta.

 

Kylän läpi virtasi Humaljoki ja joen ranta oli aikoinaan oivallinen paikka purjelaivojen rakentamiseen. Puutavara saatiin kylän omista metsistä. Kylässä olikin paljon laivoja, jotkut yhden talon, mutta monet useamman talon yhteisomistuksessa. Maanviljelys ja karjanhoito olivat kyläläisten pääelinkeino. Kylässä oli peltoa toistatuhatta hehtaaria, siitä oli osa salaojitettua. Perunan viljelyala lisääntyi, kun 1930-luvulla perustettiin Viipurin lähelle perunajauhotehdas. Ja sokerijuurikastakin viljeltiin jo ennen sotia. Karjanhoitoa kehitettiin, perustettiin sonniosuuskunta ja karjantarkastusyhdistys sekä maidonmyyntiosuuskunta. Pieniä kanaloita oli useita. Munanostajat markkinoivat sekä munia että kanoja kauppalaan ja Viipuriin. Maamiesseura toimi vilkkaasti, samoin maatalouskerho. Naisväki kokoontui Martta-yhdistyksen piirissä järjestäen kutoma- ja keittokursseja.

 

Monet miehet kävivät kesäisin lastaustöissä Makslahden ja Koiviston satamissa, ja talvella oli tarjolla metsätöitä. Humaljoella oli raamisaha, jossa sahattiin myös vientitavaraa. Sahan yhteydessä toimi kunnan alueen ainoa vehnämylly.

 

Kalastusta harjoitettiin ympäri vuoden. Kalastajien avustusseura ylläpiti Hietapohjan pelastusasemaa, jonka kalusto ja varastorakennus olivat jo vuosia ennen talvisotaa vanhentuneita ja heikkokuntoisia. Kylässä toimi vapaaehtoinen palokunta, jolla oli oma kalustovarasto, palokaivo sekä moottoriruisku.

Suuressa kylässä toimi useita kauppoja: Humaljoen Osuuskauppa Yritys, jolla oli sivumyymälä kylän eteläosassa sekä Rautasen Tetriniemessä, lisäksi oli neljä yksityistä sekatavarakauppaa sekä Viipurin Osuusliikkeen kaksi sivumyymälää. Posti saapui junalla asemalle joka päivä ja sieltä se jaettiin kauppoihin, joista kyläläiset sen itse noutivat. Humaljoella oli kunnan ensimmäinen osuuskassa, joka oli perustettu vuonna 1912. Puhelinkeskuksessa oli 16 tilaajaa.

 

Kansakoulu oli perustettu vuonna 1888, ja se oli perustamisestaan lähtien oppilasmäärältään Koiviston suurin koulu. Alakansakoulu aloitti vuonna 1921. Humaljoen nuorisoseura perustettiin vuonna 1907, ja oma talo valmistui talkoilla vuonna 1913. Seura esitti joka vuosi jonkin näytelmän, jonka ohjaajana oli joku teatterin ammattilainen. Kylässä oli myös raittiusseura sekä työväenyhdistys, mutta kannatuksen vähetessä työväentalo myytiin Viipuriin 1930-luvun lopulla. Suojeluskunnalla oli oma ampumarata sekä poikaosasto. Myös Lotat toimivat kylässä vilkkaasti. 1930-luvun loppupuolella Humaljoelle rakennettiin rukoushuone.

 

Humaljoen linnake sijaitsi kylän eteläosassa Ruonanniemessä. Sen olivat venäläiset aikoinaan rakentaneet. 1930-luvulla linnakkeelle rakennettiin betoninen tulenjohtotorni. Toinen teräsrakenteinen tähystyslavalla varustettu torni oli patterin lähellä ja valonheitinasema konehuoneineen sijaitsi Liekkiniemessä. Majoitusolot linnakkeella olivat koko ajan puutteelliset. Kasarmina oli puurakennus, jossa oli kaksi suurta tupaa. Linnakkeella koulutettiin alokkaita ja reserviläisiä. Humaljoen linnakkeella oli suuri merkitys talvisodan puolustustaistelussa.

 

Rautanen

Rautanen oli Koiviston kylistä ainoa, joka ei ollut meren rannalla. Se sijaitsi kunnan koillisosassa, Kuolemajärven pohjoispään ja Närjänjärven ympärillä. Rautasen kyläyhteisö muodostui viidestä kylänosasta: Lemminkylä, Kaipiala, Rautanen, Savonniemi ja Tetriniemi.

 

Lemminkylä sijaitsi Närjänjärven pohjoispuolella, Kaipiala Närjänjärvestä Kuolemajärveen johtavan Rautasen joen pohjoispuolella, Rautanen oli joen eteläpuolella, Savonniemi Rautasesta etelään Kuolemajärven rannalla ja Tetriniemi oli kylänosista eteläisin Kuolemajärven rannalla. Talot oli suurimmaksi osaksi rakennettu teiden varsille. Rautasella oli vuonna 1939 yli 500 asukasta. Lukumäärä hieman vaihteli kunnalliskodin ja lastenkodin asukkaiden vuoksi.

 

Rautasella maa oli viljavaa ja rantapellot olivat tasaisia. Kyläläisten pääelinkeino oli maanviljelys ja karjanhoito sekä niihin liittyvät puutarhanhoito ja metsätalous. Puutarhatuotteita vietiin kauppalaan, Makslahteen sekä Viipuriin. 1920-luvulla perustettiin Koiviston Maamiesseuran Rautasen piiri, sonniosuuskunta, tarkastusyhdistys sekä vähän myöhemmin Makslahden Seutujen Maidonmyyntiosuuskunta, jonka toimialueena olivat Rautasen ja Makslahden kylät. Maitoa myytiin Valiolle Viipuriin. Koiviston maatalousnäyttely pidettiin Rautasella vuonna 1929. Rukiin ja vehnän viljelyssä oltiin 30-luvun puolivälistä lähtien omavaraisia, perunaa viljeltiin toreilla myytäväksi sekä myös sopimusviljelynä perunajauhotehtaalle. Metsien hoitoon kiinnitettiin huomiota, ja metsien ojitus ja metsänistutus pääsivät 1930-luvulla hyvään vauhtiin. Myös hevosten kasvatus ja jalostus oli Rautasella huomattavaa. Taloissa oli kantakirjahevosia ja usein käytiin tamma- ja varsanäyttelyissä. Närjänjärven jäällä järjestettiin kilpa-ajoja ja iltajuhlat ohjelmallisine iltamineen pidettiin nuorisoseuran talolla.

 

Rautasella sijaitsivat Koiviston kunnan maatila, jonka pinta-ala oli 628 hehtaaria , sekä kunnalliskoti ja lastenkoti. Vuonna 1937 valmistui kunnalliskodin yhteyteen myös mielisairasosasto.

 

Järvissä oli hyvät kalavedet. Kalaa pyydettiin verkoilla ja rysillä, Kuolemajärvestä myös nuotalla. Kesällä monet miehet kävivät lastaustöissä Makslahden satamassa. Posti tuotiin joka arkipäivä Makslahden asemalta joko polkupyörällä tai hevosella. Rautasella oli Makslahden Osuuskaupan sivumyymälä ja Tetriniemessä Humaljoen Osuuskauppa Yrityksen sivumyymälä. Kyläyhteisössä toimivat lisäksi sirkkelisaha, mylly, pärehöylä ja teurastamo. Kylässä oli myös kuorma-autoilija sekä taksiautoilija. Kaksi kertaa viikossa pääsi linja-autolla kauppalaan ja takaisin.

 

Rautasen kansakoulupiiri perustettiin vuonna 1903 ja alakansakoulu saatiin vuonna 1928. Rautasen nuorisoseura aloitti toimintansa vuonna 1910 ja oma talo valmistui vuonna 1912. Seura järjesti opintokerhoja, urheilukilpailuja sekä esitti iltamissa näytelmiä. Kylässä toimivat myös Martta-yhdistys, laulukuoro ja naisvoimistelijat. Suojeluskunnan ja Lotta-järjestön toiminta oli myös aktiivista.

 

Koiviston kauppala

Suunnitelmat Koiviston kauppalan perustamiseksi olivat vireillä jo vuonna 1916, mutta olosuhteista johtuen asia jäi hautumaan. Kauppala perustettiin sitten 1.1.1927 valtioneuvoston päätöksellä, ja siihen tulivat kuulumaan Kotterlahden kylä kokonaan ja ns. kirkonkylä eli Tervahartialan kylästä Ahtialan kylänosa sekä lisäksi Susisaari ja Petäjäsaari. Osaa Ahtialasta kutsuttiin Käpymäeksi. Uuden kauppalan pinta-ala oli 24,2 neliökilometriä. Asutus oli jo vuosikymmeniä keskittynyt Ahtialaan. Talot oli rakennettu kirkolta Vatnuoriin ja Makslahteen johtavien teiden varsille ja niiden väliselle alueelle. Kotterlahti oli huomattavasti väljemmin rakennettu. Kauppalan lounaisosassa oli Möllikänniemessä noin neliökilometrin suuruinen satama-alue.

 

Mereltä päin katsottuna näkymää hallitsi Kirkkoniemessä sijaitseva vuonna 1904 punaisesta graniitista rakennettu komea Koiviston kirkko. Sen on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck. Kirkon vieressä seisoi vanha kellotapuli vuodelta 1775. Tien toisella puolella oli seurakuntatalo eli entinen pitäjäntupa sekä paloasema. Kirkkoniemessä sijaitsivat myös Hollmingin saha sekä kirkonkylän laivalaituri, johon matkustajalaivat saapuivat. Kauppalasta pääsi laivalla sekä Koiviston saariin että Viipuriin, Uuraaseen ja Makslahteen. Kirkon edustalta lähti rantatie Kotterlahteen, jonne oli matkaa noin 3,5 km , sekä toinen tie kirkkomaan sivuitse kauppalan keskustaan, missä tie erkani Vatnuoriin ja Makslahden kautta Viipuriin johtaviksi teiksi. Urheilukenttä sijaitsi näiden teiden välissä, asutuksen takana. Viipurintien varrella sijaitsivat mm. linja-autoasema, kulkutautisairaala, puhelinkeskus sekä Koiviston maalaiskunnan toimitalo. Sairaalan ja puhelinkeskuksen jälkeen oikealle vievä tie kaarsi kauppatorin kautta rantatielle. Sen varrella olivat kansakoulut, yhteiskoulu, suojeluskuntatalo, molemmat pappilat sekä kauppahalli, kirjasto ja kauppalan toimitalo.

 

Torilta noin kilometrin verran Kotterlahteen päin lähti tie vasemmalle Koiviston rautatieasemalle. Asematien varrella olivat poliisiasema, seurahuone, elokuvateatteri ja tenniskenttä. Aseman lähellä oli rautatieläisten virka-asuntoja. Elokuvateatterin vieressä oli Rantaravintola, joka oli Koiviston ainoa anniskeluravintola. Muita majoitus- ja ravitsemusliikkeitä olivat: Heleniuksen kahvila, Linja-autoaseman ravintola ja matkustajakoti, Matkustajakoti Menschugin, Ravintola ja matkustajakoti Ahti, Ravintola Mars ja Rossin kahvila. Näiden lisäksi oli Tervahartialassa Koiviston Merikylpylä ja kasino.

Kotterlahdessa oli useita kauppoja, leipomoita, kahviloita, teurastamoja sekä rahtaus- ja laivausliikkeiden konttoreita. Rannalla oli luotsiasema, satamakonttori ja tullikamari. Idempänä sijaitsivat vielä uusi sairaala, Kotterlahden kansakoulu sekä kala- ja säilyketehdas.

 

Valtio rakensi Kotterlahteen Möllikän vientisataman vuonna 1924. Sen sijainti oli erinomainen: sinne johti 9 metriä syvä väylä, saaristo suojasi sitä tuulilta ja aallokolta ja merivirrat pitivät sataman sulana muita Itä-Suomen satamia pitempään. sataman ratapiha oli siihen aikaan Suomen suurin ja rannassa oli 100 metriä pitkä kivinen pistolaituri. Satamaa johti satamakapteeni ja sinne saatiin järjestyneet satamaolot. Koiviston kauppalalle ja kunnalle satama oli elintärkeä, se oli suurin työllistäjä ja toi rahaa paikkakunnalle. Koiviston satamasta kehittyi muutamassa vuodessa Suomen suurin pyöreän puutavaran vientisatama. Suurin osa puutavarasta saapui satamaan rautateitse. Vuonna 1937 alettiin rakentaa aallonmurtajaa, jonka piti suojata satamaa länsituulilta, mutta rakennustyö jäi sodan takia kesken.

 

Koiviston kauppalassa oli ennen sotia kolmisenkymmentä erilaista kauppaliikettä, apteekki, Alkon myymälä, säästöpankki, osuuskassa, Kansallis-Osake-Pankki, nimismiehen kanslia, Rannan Sanomien sekä Itäranta-nimisen lehden toimitukset, kirjapaino, linja-autoliike, valokuvausliike, puhelinyhtiön konttori, Viipurin läänin merikalastajien liiton toimisto sekä Rannikkotykistörykmentti 2:n esikunta. Siellä asui runsaasti eri käsityöläisammattien edustajia. Toripäivää vietettiin joka lauantai.

 

Kirkonkylään oli perustettu kansakoulu vuonna 1870, mutta oma koulutalo valmistui vasta 1889. Kotterlahden kansakoulu rakennettiin vuonna 1907. Alakansakoulun toiminta aloitettiin kirkonkylässä vuonna 1924 ja Kotterlahdessa vuonna 1926. Uusi kansakoulurakennus valmistui kauppalaan vuonna 1932. Yhteiskoulun perustamista Koivistolle oli suunniteltu vuodesta 1920 alkaen. Vuonna 1922 valtioneuvosto myönsi koululle perustamisluvan ja Koiviston yhteiskoulu aloitti toimintansa saman vuoden syksyllä. Oma koulutalo valmistui kevätlukukauden alussa vuonna 1925. Heinäkuussa 1939 koulu sai oikeuden laajentua yliopistoon johtavaksi oppikouluksi, mutta sota siirsi lukion perustamisen tulevaisuuteen.

Koivistolle perustettiin kunnan anomuksesta marraskuussa 1907 Koiviston Merimieskoulu, ja se toimi vuoden 1918 kevääseen asti, jolloin lähin merimieskoulu sijoitettiin Viipuriin.

 

Kauppalassa oli runsaasti vireää seuratoimintaa. Koiviston Nuorisoseura oli perustettu vuonna 1892. Sen toiminta oli hyvin monipuolista: siihen kuuluivat mm. urheilu, laulukuoro, näytelmäkerho, arpajaisten, iltamien, teeiltojen ja kesäjuhlien järjestäminen sekä lukutupien ylläpitäminen Saarenpään, Humaljoen, Kiurlahden, Härkälän ja Kurkelan kylissä. Nuorisoseura keräsi rahaa Uudenkirkon kansanopiston tukemiseksi sekä Mikael Agricolan patsaan pystyttämiseksi Kuolemajärvelle sille paikalle, jossa tämä kuoli vuonna 1557 Venäjältä palatessaan. Oma nuorisoseurantalo valmistui vuosisadan vaihteessa, ja sitä laajennettiin vuonna 1920. Kasvaneen velkataakan vuoksi talo jouduttiin myymään Koiviston suojeluskunnalle vuonna 1938. Koiviston työväenyhdistys perustettiin kesällä 1903, ja huomattava osa sen jäsenistä oli silloin kirkon rakentajia. Työväentalo pystytettiin vuonna 1908, ja vuonna 1925 sai sen piirissä alkunsa urheiluseura Murto. Työväenyhdistyksessä oli myös nais- ja nuoriso-osastot. Kauppalassa toimivat myös Koiviston Raittiusseura, Koiviston Urheilijat, partiopoikalippukunta Rannan Veikot sekä Koiviston Partiotytöt. Suojeluskunnan lisäksi myös Lotta Svärd –yhdistys toimi vilkkaasti. Kirkonkylässä oli vielä toiminnassa vapaapalokunta, mutta kauppalaan perustettiin puolivakinainen palokunta ja paloasema rakennettiin lähelle kirkkoa.