25.-26.7.2015

Oikee kahe päivä kerall –toivotettii koivistolaisii tervetulleiks Paraisil 67. yhteisii juhlii.

​

Ja ne päivät myö täytettii ohjelmill ja haastamisill, ilo pirskahuksill ja huono tuuri päivittelyill, ihan niiko lipunnostopuhheess luvattiikii. Meit ol vällee neljäsattaa koivistolaist ja Koivistomieliist koos Paraisil. Ja jos onkii höill huimat kaivatukset ja evakkotuvat ja risteilyt ni kaikist tärkkeint meil ol kuitekii se mänetety mere löytymine.

Parainen on loistava paikka Koivisto-juhlien järjestämiseen. Hienoa, että Matti Agge joukkoineen järjesti meille unohtumattomat juhlat. Paraisten tunnelmassa on jotakin niin kovin samaa mitä kokee Koivistolla käydessään: merta, luontoa, maaseutua, pikkukaupunkia, teollisuutta, kielten sekamelskaa, kirkko ja veneiden huoltolaiturit. Tänne kannattaa juhlakansa tuoda toiseenkin kertaan.

Lauantain ohjelmassa oli tapojen mukaan suku-ja kyläkokouksia, taidenäyttelyihin ja perinnekäsitöihin tutustumista, lasten askartelu- ja leipomotyöpajoja. Myyntipöytien antimina oli koivistolaista kulttuurihistoriaa, kirjoja, pelejä, kortteja. Juhlaruokaa, karjalanpaistia oli hyvä yhdessä syödä ja päälle kahvit ja tuoretta voisilmäpullaa. Pihalla heitettiin mölkkyä, frisbeetä ja piiltä, ja tutkailtiin kalareen rakennetta. Resla-reessä on kangaskylki ja jalaksen ja rungon välissä on kaplas. Reki pysyy pinnalla, jos sattuu jäihin putoamaan, tiesi Mäkeläisen Henry kertoa.

Hannu Seppisen sukututkimuskilinikalla, tietokoneen ääressä, oli jatkuvasti pientä jonoa. Melko lailla jokaiselle kysyjälle löytyi oksisto omaa sukupuuta. Huolellisesti Pirkko Maaheimo taitteli printatun esipolvikaavion äitinsä saarenpääläisen Maire Hilskan sukuhaarasta. Samoin ei tainnut juhlilta sellaista seukkoa tai juttukaveria löytyä, joille Hannu ei olisi voinut selvittää heidän sukulaisuussuhdettaan. Mitä kauemmas juhlilla mennään ajassa Koiviston ajoista, sitä tärkeämmäksi näyttää muodostuvan juuri omien juurten löytäminen ja tunnistaminen.